Ja taas mennään

Onhan se aika säälittävää. Ensimmäinen kuukausi meni klassisesti hyvin, toinen erittäin klassisesti perseelleen. Mutta kesälomaan on vielä aikaa. Punnitus viikonloppuna pelottaa kyllä.

Ei ole helppoa tarttua raejuustoon, vaikka siitä oikeastaan pidänkin. Olen huomannut, että lounaalla on suuri merkitys. Jos se on kevyt, ei kroppa huuda vierotusoireita illalla. Luulisi, että homma menee toisin päin, mutta hiilarit vaatii lisää hiilaria.

Tietyt asiat on tulleet jäädäkseen. Pitäisi olla todella iloinen pienistä edistysaskelista, koska isossa kuvassa vain niillä on merkitystä. En mässäile enkä juo alkoholia joka päivä. En napostele päivän mittaan mitään. En juurikaan puputa leipää. Pidän rahkasta ja teen smootheja melkein joka aamu. Syön kuitenkin karkkia, nachoja ja kaikkea hyvää, jos jääkaapista sattuu löytymään. Esim. juustoja. Enkä aina jaksa olla lounaalla puritaani, vaikka olisi kohtuullisen vaivatonta jättää se naanleipä syömättä - eihän se edes ole hyvää.

Olen ostanut hirveästi vaatteita viime aikoina, koska en kerta kaikkiaan ole itseeni tyytyväinen.
Laivalla katselin ihmisten vaatteita. Laivalla oli hytissä myös ovela peilisysteemi, jonka avulla näki itsensä kokonaan sekä edestä että takaa. Tajusin, että mulla on ihan hyvät vaatteet, mutta kroppa ei tee niille oikeutta. Samantyyppiset vaatteet näytti hoikkien päällä hyviltä, pulleroiden päällä, no, samalta kuin mun päällä. Uusien vaatteiden ostaminen ei siis ratkaise mitään. Isompia toki löytyy, mutta ei ne kivalta näytä. Eli siltä, miltä haluaisin näyttää.

Taas mennään. Kevennetään, opitaan ja otetaan vähän takapakkiakin. Mansikat auttaa asiaa.

Ruotuun on vaikea päästä

Jännittävää, miten nopeasti uudet rutiinit katoavat. Loman jälkeen on ollut äärimmäisen vaikeata päästä takaisin rahkarytmiin. Ei siksi, että tekisi mieli mitään herkkuja. Vaan siksi, että loman jälkeen olen toiminut autopilotilla ja se tuppaa ottamaan ruuaksi pastaa ja leipää. Ja niitä kun syö, päätyy hiilarikoukkuun, joka ruokkii syömistä, hehheh.

Yritystä kuitenkin on. Kesälomaan on vielä aikaa. Mikä tahansa karistettu kilomäärä on hyvä homma. Mutta tähdätään kunnon lukemiin, sillä kesälomasta se palautuminen vasta vaikeeta onkin.

Loma ja sen jälkeen

Loma tuntui lomalta. Paitsi ruuan osalta, ruoka oli kuvottavaa. Olimme resortissa, joka oli hieman syrjässä, joten eipä tullut juuri muuta syötyä kuin hotlan omaa ruokaa ja valmisruokia lähikaupasta.
Resortin ruoka oli paitsi rasvaista myös kerta kaikkiaan pahaa. Ei mitään makua, ei mitään vihreetä. Aamupalalla nakkeja, valkoista leipää ja sen sellasta, illallisella eineslihapullia, spagettia ja muuta vastaavaa. Todella suuri pettymys. Sen kummemmin ei jaksettu hankalissa oloissa ruokaa valmistaa, joten lounas oli sitten pastalinjaa. Kaupasta ei löytynyt raejuustoa tai rahkaa, joten luovutin.

Eli viikon aikana tuli syötyä huonosti. Ensimmäinen rahka-annos kotona maistui taivaalliselta. En olisi ikinä voinut kuvitella, että alan pitää rahkasta. Smoothiet aiheuttaa edellen suunnatonta riemua.

On kuitenkin ollut vaikea päästä takaisin ns. ruotuun. Hiilariviikko aiheutti sen, että tekee mieli syödä kaikenlaista. En ole lähteny ahnehtimaan, mutta en ole myöskään kovin tarkasti jättänyt ns. turhia pois. Toukokuulle ei ole sen kummempia painonpudotustavoitteita, kuin että pitäisi olla alle sen, mistä lomalle lähdettiin. Eli alle 78kg. Grammakin riittää. Pettymysten pelossa en uskalla mennä punnitukseen. Menen vasta kuun lopussa.

Kesälomaan on 8 viikkoa. Jos oletetaan, että tavoitteeseen (72kg) on kuusi kiloa matkaa, on se vielä mahdollista. Sitä kohti siis.

Loma toi myös puhtia painonpudotukseen, vaikka lomakuvat paljastivatkin klassisesti todellisen tilanteen. Kesävaatteet tuntui päällä jo jotenkin paremmilta päällä ja kaiken kaikkiaan olo oli ihanan naisellinen entisen kuulantyöntäjäfiiliksen sijaan. Fiilishän on se kaikkein tärkein, sama se, miltä näyttää, kun ei itseään joudu kuitenkaan katselemaan.