Laihdutan, koska..

.... haluan

• vyötärön
• että voisin ostaa paitoja, joiden ei tarvitse olla superlöysiä mahan kohdalta
• käyttää tavallisia farkkuja
• ettei maharölly eksyisi farkkujen reunan yli
• olla siro, tai edes sirompi
• näyttää paremmalta, sporttiselta
• saada urheiluharrastukset taas käyntiin ja juosta kevyemmin
• tuntea olevani omassa kehossani
• kasvot kapeammiksi

Minun ei tarvitse muuttua hoikaksi, tai varsinkaan kehdata juoksennella bikineissä julkisilla paikoilla.

Ensimmäinen viikko takana, ja itse asiassa ihan hyvin meni. Tissuttelun lopettaminen oli helppoa, enkä kaivannut jauhotuotteitakaan ollenkaan. En herkutellut, en käynyt raskailla lounailla ja söin runsaasti raejuustoa sekä rahkaa. Vaihdoin maitotuotteet rasvattomiin ja söin aika paljon kasviksia. En ahminut, en ollut nälkäinen. Vessassa sai ravata, turvotus lähti.

Napsin kuitenkin pari kertaa miehen karkkipussista ja toisaalta viiniä, kuivaa valkkaria kylläkin, kului sekä perjantaina että lauantaina. En muistanut juoda vettä tarpeeksi. En mittaillut ruokien painoja, joten annoskoot ovat vain arvausteni varassa.

Kivasti siis meni, vaikka parannettavaa löytyykin. Olen tyytyväinen.

Miksi laihdutan?

Haluan laihduttaa, koska en tunne olevani omissa nahoissani. Haluan käyttää muitakin paitoja kuin liehuvia telttoja. Haluan tuntea olevani seksikäs, sen mitä painovoiman ja parin muun tekijän jälkeen on mahdollista. Haluan ihan klassisesti laihtua itseni takia, pinnallisista syistä.

Minua nolottaa olla plösö. Olen ehdottomasti ainoa plösö lähipiiristäni. Mieskin on laihtunut, hupsista vaan, vanhingossa.

En mitenkään miellä, että laihduttaa täytyisi terveydellisistä syistä. Pidän itseäni edelleen huippuveriarvoin varustettuna, vaikka viime ajoilta ei olekaan mitään faktaa asiasta. Vähän niin kuin miehet juoksee baaripuheissa cooperissa edelleen kolmetuhatseitsemänsataa, kuten kakskyt vuotta sitten armeijassa.

En oleta elämäni radikaalisti muuttuvan, laihtuminen on hienosäätöä. Minua rakastetaan ja minä rakastan. Työssäkin menee ihan kivasti.

Mantroihini kuuluu, että "ala nyt vihdoin elämään sitä elämää, jota haluat elää". Koitan hyväksyä, että se vaatii epämukavuusalueelle menemistä, mutta kamoon, ei se ole niin paha. Se, että en saa aina, mitä haluan, ei ole paha. Se ei ole kipua.

Tokihan metsästän loppuelämäksi parempia elämäntapoja, en siis ole dieetillä. Miten siis aion sen tehdä? En ole ihan varma. Minä pidän kasviksista, pilkkomisesta, smootheista, rahkasta, pähkinöistä jne. Ei ne ole mitään uusia juttuja. Syön hyvällä ruokahalulla tylsiäkin pakastekasvissettejä. Olen kuitenkin huono hillitsemään. Pitäisi pystyä luopumaan ylimääräisestä mättämisestä ja, noh, alkoholista. Sokeria ei muutenkaan juuri uppoa, mutta käsi käy, jos tarjontaa on lähettyvillä.

Miten selviän viikonlopuista ja vittumaisista päivistä? Ei hajuakaan. Se jää nähtäväksi. Ainakin tiedostan, että niitä on tulossa. Silloin veri ja epämukavuusalue punnitaan.

Kolmantena uuden elämän päivänä, eli tänään, tuli ystävä kylään, yllättäen. Tilanne vaati valkoviiniä. Oli joka pisaran arvoista.

Kuvat 26.3.2014

Räpsin aamulla miehen lähdettyä kiireessä kuvia. Voin kertoa, etten työllistä itseäni valokuvaajana. Toivon, että katselen näitä kuvia pian retrospektiosta.

Alusvaatteet, nuo kirotut hepenet. Saako niitäkin helpommin, jos on hoikempi? Leviääköhän muillakin tissit kainaloihin?

Toki voidaan vaihteeksi hakea positiivisiakin puolia. Raskaus ei tuonut rantuja, siitä pisteitä. Ja kuvanlaatu häivyttää rehottavan karvoituksen, lisää pointseja.

Mikä on tavoittena, jos ulkonäköä ajatellaan? Ihan vaan saada toi keissi näyttämään ei-raskaalta. Kaikki muu tulee sen mukana.

KKKK alkaa

Se tavallinen tarina; laiskistumista, raskaus, paljon roskaruokaa, monta laihdutusyritystä takana. Tietohan meillä naisilla melkein aina on, ja moni osaa ravintoarvot ulkoa. Itsekuri ja motivaatio vaan puuttuu.

Painan 82 kg. Siis mitä?? Ihan vieras kymmenluku. Seiskalla alkavassa vierähti vuosikymmen, josta kaksi vuotta sentään alle (kas, erohan sinä kohdassa tuli). Olen vanttera ja tasapaksu, mutta sillä tavalla hybridi, että samaan kehoon saa tosiaan omppua ja päärynää mahtumaan (enkä nyt tarkoita hedelmiä).

Tällä kertaa olen tehnyt normaalista poiketen mentaaliharjoituksia. Tai kutsun niitä sellaisiksi, lähinnä olen vaan tolkuttanut itselleni erilaisia mantroja tulevia huonoja päiviä ajatellen: "ruoka ei lopulta tuokaan suurta tyydytystä", "olisi ihanaa viettää kesä ilman, että kaikki t-paidat rullautuu mahamakkaroiden päälle", "iho on mennyt viime aikoina paskaksi" jne. Mä kyllä tykkään terveellisestä ruuasta, että se ei ole ongelma. Suola ja rasva vaan huutelee mun nimeä usein vielä enemmän.

En aio liikkua. Tai ehkä aion, mutten ota siitä paineita. Elämäntilanne ei kovin hyvin siihen veny. Tiedän, mitä on liikkuminen, kaipaan sitä kovasti. Yksi piiloagenda on se, että kevyempänä on kivempi juostakin jälleen.

Huomenna laitan kuvat, niin voin niitä sitten ihailla. Kesäloma alkaa heinäkuussa. Silloin olisi kiva painaa 72 kg. Siitäkin on vielä matkaa normaalipainoon, mutta otetaan nyt askel kerrallan.